Kypros

Pafos

Pafoksen ranta-alueilla voit viettää perinteistä rantalomaa, mutta ylempänä kaupungissa voit kokea myös aidon kyproslaisen kaupungin tunnelman.

Pafoksesta on kasvanut yksi Kyproksen suosituimpia lomakohteita, erityisesti perheiden keskuudessa. Pafoksen monista rannoista tunnetuin on noin 11 kilometriä kaupunkikeskustan pohjoispuolella sijaitseva Coral Bay, jonka ympärille on muodostunut perinteinen turistikeskittymä monipuolisine palveluineen. Rantoja löytyy myös lähempää kaupunkia.

Tärkeässä antiikinajan pyhiinvaelluskohteessa sijaitsee myös useita historiallisesti merkittäviä nähtävyyksiä, kuten roomalainen teatteri sekä suuret mosaiikkilaatat, jotka ovat aikanaan kuuluneet Rooman kuvernöörin palatsiin. Pafoksella viihtyvät myös aktiivilomailijat - ympäröivä vuoristo tarjoaa loistavat puitteet vaellukseen, pyöräilyyn ja ratsastukseen, ja lähistöllä sijaitsee myös 18-reikäinen golf-kenttä.

Kesäkaudella 2024 lennät Longitoursin matkassa Kyproksen Larnakaan Norwegianin suorin reittilennoin huhti-lokakuussa joka perjantai. Muina päivinä tarjolla on vaihtolentoyhteyksiä. Järjestelmämme saattaa tarjota vaihtolentoyhteyttä myös perjantaisin, mikäli hinta on merkittävästi edullisempi, tai mikäli suoralle lennolle ei ole enää paikkoja. Voit tarkastella kaikkia lentovaihtoehtoja ja vaihtaa halutessasi lentoa valittuasi ensin hotellin ja klikkaamalla "Jatka".

Longitoursin Kyproksen matkapaketit ovat omatoimikohteita, joissa ei ole opaspalveluita kohteessa. Lentokenttäkuljetukset on mahdollista varata matkapakettiin varauksenteon yhteydessä. Asiakaspalvelumme kautta voit aina kysyä neuvoa matkallasi. Reittilennoin toteutettavissa matkapaketeissa noudatamme Longitoursin erityisehtoja.

Yleistietoa

Perustiedot Kyproksesta

Pinta-ala: 9 251 km²
Valuutta: euro
Pääkaupunki: Nikosia
Kielet: kreikka, turkki, englanti
Asukasluku: 1,2 miljoonaa
Uskonto: ortodoksinen

Sijainti

Kyproksen saari sijaitsee Välimeren länsiosassa, Turkin mantereen eteläpuolella.

Aikaero

Kyproksella kello on saman verran kuin Suomessa.

Hyvä tietää ennen matkaa

Hätänumero

Yleinen hätänumero Kyproksella on 112.

Juomarahat

Kyproksella tippaaminen ravintolassa ei ole välttämätöntä, mutta hyvästä palvelusta voi toki halutessaan jättää noin 10 % tipin. Taksinkuljettajien tippaaminen ei ole tapana, mutta halutessasi voit pyöristää summan ylöspäin ja jättää kuljettajalle vaihtorahan. Huonesiivoojalle voi halutessaan jättää viikon lomalta noin 5-10 euron tipin ja laukunkantajalle noin 1-2 euroa per laukku.

Lähetystö

Nikosian-suurlähetystö
Embassy of Finland
PO Box 21438
1508 NICOSIA
CYPRUS
+357 224 580 20
Sanomat.NIC@gov.fi

Päivystys: Hätätapauksissa ota yhteys ulkoministeriön päivystykseen: puhelin +358 9 1605 5555 ja sähköposti paivystys.um@gov.fi.

Majoitus- ja turistiverot

Kyproksella ei peritä majoitusveroa.

Matkustusasiakirjat

Kyprokseen matkustaessaan Suomen kansalaisella tulee olla voimassa oleva passi tai virallinen henkilökortti. Suomen kansalaiset eivät tarvitse Kyprokselle viisumia. Muiden maiden kansalaisten tulee tarkastaa maahantulovaatimukset suoraan paikalliselta viranomaiselta.

Puhelinnumerot

Soittaessasi Suomeen maakoodi puhelinnumeroiden edessä on +358. Hotellin huonepuhelimista soittaminen on maksullista, ja maksu suoritetaan hotellin vastaanotossa.

Kyproksen suuntanumero on +357, jota tulee käyttää kyproslaisten puhelinnumeroiden edessä soittaessasi suomalaisesta matkapuhelinliittymästä.

Rokotukset ja muuta huomioitavaa terveydestä

Tarkista voimassa olevat rokotussuositukset kohteeseen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilta. Matkailijan terveysoppaaseen pääset tästä.

Vakuutukset

Matkailijan tulee itse huolehtia voimassa olevasta matkavakuutuksesta.

Verkkovirta

230 V. 230 V. Kyproksella on käytössä brittiläismalliset pistorasiat, jotka vaativat G-tyypin adapterin.

Sää

Keskilämpötilat Pafoksella
KuukausiPäivän ylin (°С)Yön alin (°С)Veden keskilämpötila (°С)
Tammikuu151118
Helmikuu151117
Maaliskuu171217
Huhtikuu191418
Toukokuu231821
Kesäkuu262124
Heinäkuu292427
Elokuu292428
Syyskuu272327
Lokakuu242025
Marraskuu211622
Joulukuu171320

Taulukossa esitetyt lämpötilat ovat keskimääräisiä vuorokauden korkeimpia ja matalimpia lämpötiloja mittausjaksolla 1991-2021. Lähde: ECMWF.