Kreikka


Kreeta

Iraklionin alue

Kreetan pääkaupunkialueella voit viettää kaupunki- tai rantalomaa tai niiden yhdistelmää sekä tutustua saaren tärkeimpään arkeologiseen nähtävyyteen.

Itäpuolella Kreetaa sijaitseva saaren pääkaupunki Iraklion on viehättävä kohde kaupunkilomalle. Pääkaupungin ympäristöstä löytyy myös yksi Kreetan suosituimpia ja vilkkaimpia matkailukeskittymiä, johon lukeutuvat Hersonissos, Stalis ja Malia. Etenkin Hersonissos ja Malia tunnetaan värikkäästä yöelämästään, rauhallisempi Stalis sopii hyvin myös lasten kanssa matkailuun. Longitoursin valikoimasta löydät hotelleja myös useissa muissa kohteissa Iraklionin alueella.

Iraklionin kaupunki itsessään on nähtävyys vanhoine kaupunkeineen, linnoituksineen ja venetsialaisine satamineen. Alueen ja yksi koko saaren tärkeimpiä nähtävyyksiä, Knossoksen palatsi, sijaitsee myös lyhyen matkan päässä Iraklionin kaupungista sekä Hersonissoksen alueesta.

Kohteemme Iraklionin alueella

Nähtävyydet

Knossoksen palatsi

Yli 3500 vuotta vanha Knossoksen palatsi on Kreetan tunnetuin ja merkittävin arkeologinen kohde. Lähellä Iraklionin kaupunkia sijaitseva muinainen palatsi oli aikanaan merkittävä minolaisen kulttuurin keskus. Palatsin 1900-luvun alussa suoritettua entisöintiä on sittemmin kritisoitu, sillä se tuskin vastaa juurikaan alkuperäistä. Niin tai näin, palatsilla on taatusti mielenkiintoisia tarinoita kerrottavanaan, eikä vierailua Knossoksella kannata jättää Kreetan matkalla välistä.

Iraklionin venetsialainen satama ja Koulesin linnitus

Iraklionin vanhassa venetsialaisessa satamassa komeilee 1500-luvulla rakennettu Koulesin linnoitus. Venetsialainen linnoitus on toiminut myös muun muassa ottomaanien aikaisena vankilana. Linnoitus on yleisölle avoin ja siellä järjestetään myös esimerkiksi konsertteja. Vanhaan satamaan kannattaa suunnata romanttiselle iltakävelylle erityisesti tunnelmallisen iltavalaistuksen aikaan katselemaan, kuinka laivat irtautuvat satamasta. Satamassa voi bongailla myös monenlaisia pienempiä veneitä tyylikkäistä huvipursista perinteisiin kalastusveneisiin.

Iraklionin vanhakaupunki ja Leijonien aukio

Iraklionin keskipiste on tunnettu Leijonienaukio, joka on saanut nimensä sen kuuluisan suihkulähteen neljästä veistetystä leijonasta. Aukio on suosittu kohtaamispaikka - sen ympäriltä löytyy useita viihtyisiä kahviloita, joihin on mukava pysähtyä nauttimaan vilkkaan kaupungin tunnelmasta vaikkapa ostosten lomassa. Iraklionin vanhakaupunki ja tärkeimmät ostoskadut levittäytyvät Leijonienaukion ympärille.

Iraklionin arkeologinen museo

Iraklionin arkeologinen museo on yksi koko Kreikan suurimpia ja tärkeimpiä museoita. Kaupungin keskustassa sijaitseva museo esittelee Kreetalla noin 3000-1000 eaa vaikuttaneen minolaisen kulttuurin historiaa. Laaja kokoelma pitää sisällään muun muassa kuvanveistoksia, maalauksia ja keramiikkaa.

Aktiviteetit

Purjehdus Dian saarelle

Dian saari Iraklionin edustalla on luonnontilainen, asumaton saari jonne rantautuminen on kiellettyä siellä asuvien villivuohien suojelemiseksi. Iraklionin satamasta voit kuitenkin lähteä purjehdukselle Dian saaren edustalle. Alus ankkuroituu suureen lahdenpoukamaan saaren edustalle, jossa on mahdollista uida, snorklata ja kalastaa.

Acqua Plus -vesipuisto

Hersonissoksessa sijaitsevassa Acqua Plus -vesipuistossa aikuistenkin on helppo heittäytyä lapsenmielisiksi - sen verran vastustamaton puiston vesiliukumäkien, altaiden ja muiden vesiaktiviteettien valikoima. Täällä saat helposti kulumaan useita tunteja, ja vähemmänkin hurjapäiset seurueen jäsenet viihtyvät lepotuolissa ja allasbaareissa rentoutuen tai matka-altaassa kuntoillen.

Päivä Iraklionin vanhassakaupungissa

Iraklionin keskipiste on suihkulähteestään tunnetty Leijonienaukio, jonka ympärille levittäytyy Iraklionin vanhakaupunki ostoskatuineen. Täällä saat kulumaan tovin jos toisenkin viehättävien pikkuputiikkien tarjontaa tutkaillessa tai aukion ympärillä sijaitsevissa kahviloissa istuskellessa ja vilkkaan kaupungin tunnelmaa tarkkaillessa.

Minijuna-ajelu

Hersonissoksesta voit hypätä minijunan kyytiin ja tutustua lähialueisiin, kuten Analipsin rantaan ja vanhaan Hersonissokseen. Voit valita kahdesta eri mittaisesta kierroksesta, joista lyhyempi on kestoltaan 2 tuntia, ja siinä tutustutaan lähiympäristön tärkeimpiin kohteisiin. Pidemmällä, 4,5 tunnin mittaisella kierroksella pysäkkejä on useampia.

Retki Matalan rannalle ja luoliin

Matalan ranta Kreetan etelärannikolla on yksi Kreetan suosituimpia. Se tunnetaan erityisesti rannalla sijaitsevista luolistaan, joissa on asuttu on jo esihistoriallisella aikakaudella, mutta jotka nykyisin muistetaan erityisesti 1960-1970-lukujen hippiyhteisöjen asumuksina. Matalan hippiyhteisöjet tunnettiin aikanaan laajalti, ja siellä ovat aikaansa viettäneet myös monet Amerikan kuuluisuudet. Iraklionista Matalaan on matkaa reilu 60 kilometriä.

Hyvä tietää ennen matkaa

Hätänumero

Yleinen hätänumero Kreikassa on 112.

Juomarahat

Juomarahan jättäminen kohtelias ja yleinen tapa Kreikassa kiitoksena hyvästä palvelusta. Juomarahaa voit jättää 5-10 % laskusi loppusummasta. Joissakin ravintoloissa palveluraha on lisätty suoraan laskulle, jolloin erillistä tippiä ei tarvitse jättää. Ruokakaupoissa tai pienten ostosten yhteydessä juomarahaa ei tarvitse antaa. Myös hotellissa voit muistaa henkilökuntaa, esimerkiksi huonesiivoojalle voit jättää n. 5-7 euroa tippiä lomasi jälkeen. Halutessasi voit tipata myös taksinkuljettajia.

Lähetystö

Ateenan-suurlähetystö
P.O. Box 18123
116 10 ATHENS
GREECE
+30 210 725 5860
Sanomat.ATE@gov.fi

Päivystys: Hätätapauksissa ota yhteys ulkoministeriön päivystykseen: puhelin +358 9 1605 5555 ja sähköposti paivystys.um@formin.fi.

Majoitus- ja turistiverot

Kreikassa peritään ilmastoveroa, joka ei kuulu matkapaketin hintaan ja joka maksetaan suoraan hotellin vastaanottoon sisään- tai uloskirjautumisen yhteydessä. Ilmastoveroa maksetaan per huone per yö, ja veron suuruus riippuu hotellin paikallisesta tähtiluokituksesta:

1-2 tähden hotellit: 1,50 € / huone / yö
3 tähden hotellit: 3,00 € / huone / yö
4 tähden hotellit: 7,00 € / huone / yö
5 tähden hotellit: 10,00 € / huone / yö

Huomioithan, että paikalliset tähtiluokitukset voivat erota Longitoursin luokittelusta.

Matkustusasiakirjat

Kreikkaan matkustaessaan Suomen kansalaisilla tulee olla mukana voimassaoleva passi tai virallinen henkilökortti. Suomen kansalaiset eivät tarvitse Kreikkaan viisumia, kun matkan kesto on alle 90 vuorokautta. Muiden maiden kansalaisten tulee tarkastaa tarvittavat matkustusasiakirjat suoraan paikallisviranomaisilta.

Puhelinnumerot

Soittaessasi Suomeen maakoodi puhelinnumeroiden edessä on +358. Hotellin huonepuhelimista soittaminen on maksullista, ja maksu suoritetaan hotellin vastaanotossa.

Kreikan maakoodi on +30, jota tulee käyttää kreikkalaisten puhelinnumeroiden edessä soittaessasi suomalaisesta matkapuhelinliittymästä.

Rokotukset

Tarkista voimassa olevat rokotussuositukset kohteeseen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilta. Matkailijan terveysoppaaseen pääset tästä.

Valuutta ja maksaminen

Kreikan valuutta on euro, joten rahanvaihto ei ole tarpeen Suomesta saavuttaessa. Kreikassa voi maksaa yleisesti Visalla ja Mastercardilla, joissakin paikossa myös Dinersilla ja Amexilla, mutta myös käteistä on hyvä pitää mukana. Joissakin pienimmissä liikkeissä maksuvälineenä käy yhä ainoastaan käteinen. EU-alueen sisällä käteisnostojen palvelumaksut ovat samat kuin Suomessa käteistä nostettaessa.

Vakuutukset

Matkailijan tulee itse huolehtia voimassa olevasta matkavakuutuksesta.

Verkkovirta

230 V. Adapteria ei tarvita.

Palvelut

Apteekit

Jokaisesta lomakohteestamme löydät apteekin tai useampia (kreikaksi Farmakion), jotka avaavat ovensa arkisin klo 8.00 tai 8.30 ja sulkevat klo 20.00 tai 21.00. Osa apteekeista on suljettuna muutaman tunnin iltapäivällä klo 14.00-17.30 välisenä aikana. Lauantaisin aukioloajat saattavat olla rajoitetummat, osa apteekeista palvelee klo 9.00-20.00 ja osa sulkee ovensa jo iltapäivällä klo 14.00 tai 14.30. Muina aikoina sekä sunnuntaisin palvelee päivystävä apteekki. Lähimmän päivystävän apteekin tiedot löytyvät suljettujen apteekkien ovista.

Hotellit

Sisäänkirjausaika hotelliin alkaa useimmiten klo 14. Hotelleissa saattaa olla erilaisia hotellikohtaisia lisäpalveluita, joista veloitetaan erikseen. Yleisesti lisämaksullisia palveluita ovat minibaarituotteet, huonepuhelimella soittaminen hotellin ulkopuolelle sekä joissakin hotelleissa televisio. Lisämaksulliset palvelut voit tarkastaa huoneinfosta, vastaanotosta tai oppaaltasi.

Useimmissa hotelleissa uloskirjaus tulee suorittaa lähtöpäivänä kello 12 mennessä. Mikäli olet käyttänyt hotellin maksullisia lisäpalveluita huonelaskullesi, suorita maksu hotellin vastaanotossa viimeistään uloskirjauksen yhteydessä. Tarvittaessa voit jättää matkatavarasi säilöön hotellin matkatavarasäilöön uloskirjautumisen jälkeen.

Lääkärit ja sairaalat

Jos sairastut lomasi aikana, EU-alueen kansalaisena saat hoitoa Eurooppalaisella sairaanhoitokortilla. Suosittelemme kuitenkin aina myös matkavakuutuksen ottamista, sillä joissakin tilanteissa matkavakuutus kattaa sairaanhoitokuluja laajemmin.

Lapsiperheille

Lastenruokaa ja vaippoja löytyy yleensä parhaiten isommista supermarketeista. Suppeampi valikoima on usein tarjolla myös minimarketeissa sekä joissakin apteekeissa.

Ostoskeskukset ja kaupat

Aukioloajat Kreikassa vaihtelevat hieman alueesta riippuen. Useimmiten kaupat aukeavat noin klo 9 aamulla ja sulkevat ovensa noin klo 21 illalla. Iltapäivän kuumimpaan aikaan kaupat sulkevat ovensa muutamaksi tunniksi. Iltapäivätauon aika vaihtelee klo 13-17 välillä. Poikkeuksena on turistialueiden pienet liikkeet ja matkamuistomyymälät, jotka ovat usein auki aamusta iltaan ilman taukoa. Sunnuntaisin kaupat on suljettu.

Ruokakaupat

Supermarketit ovat avoinna kesäaikaan huhtikuusta lokakuuhun klo 8.00-21.00, talviaikana klo 8.00-20.00. Sunnuntaisin kaupat ovat suljettu. Pienemmät minimarketit ja kioskit erityisesti matkailualueilla ovat avoinna laajemmin aukioloin, osa ympäri vuorokauden ja myös sunnuntaisin.

Liikkuminen

Kreetan saaren pohjoispuolen päätietä kulkee bussiyhteys noin kerran tunnissa. Sisämaan kyliin ja etelärannikolle kulkee busseja harvakseltaan. Isommissa kaupungeissa bussit kulkevat myös kaupungin sisällä. Lipun voi ostaa suoraan kuljettajalta tai linja-autoasemalta. Pienemmissä kylissä lipputoimiston virkaa toimittaa usein pysäkin vieressä sijaitseva kahvila tai taverna. Lippujen hinnat ovat edulliset ja valtakunnallisella tasolla säädellyt.

Myös taksilla matkustaminen Kreikassa on kohtuuhintaista. Varmista aina, että mittari on päällä tai sovi kiinteä hinta kohteeseen kuljettajan kanssa etukäteen. Kulloinkin voimassa olevan taksihinnaston voit tarkastaa netistä, hotellistasi tai oppaaltasi. Hinnastot ovat nähtävillä myös keskeisimmillä taksitolpilla. Ole tarkkana kertoessasi määränpääsi kuljettajalle, sillä samannimisiä tai samalta kuulostavia paikkoja voi olla Kreikassa ja sen saarilla hyvinkin lähekkäin. Jos olet epävarma, osoita määränpääsi tarvittaessa kartalta.

Sää ja ilmasto

Kreikassa vallitsee välimerellinen ilmasto, mikä tarkoittaa kuumia ja kuivia kesiä sekä leutoja talvia, etenkin eteläisessä osassa maata. Ilmasto on lämpimintä mantereen eteläosassa ja eteläisen Egeanmeren saarilla, joihin Kreetakin lukeutuu. Kesä-elokuussa päivälämpötilat liikkuvat 30 asteen tuntumassa ja sateet ovat harvinaisia, satunnaisia sade- ja ukkoskuuroja lukuun ottamatta. Päivälämpötilat ja veden lämpötila pysyvät parinkymmenen asteen yläpuolella tai sen tuntumassa aina lokakuulle saakka.

Keskilämpötilat Iraklionissa
KuukausiPäivän ylin (°С)Yön alin (°С)Veden keskilämpötila (°С)
Tammikuu13717
Helmikuu14716
Maaliskuu17916
Huhtikuu201117
Toukokuu251520
Kesäkuu291923
Heinäkuu302225
Elokuu302226
Syyskuu281925
Lokakuu231623
Marraskuu191221
Joulukuu15918

Taulukossa esitetyt lämpötilat ovat keskimääräisiä vuorokauden korkeimpia ja matalimpia lämpötiloja mittausjaksolla 1991-2021. Lähde: ECMWF. Kreetan kohdekohtaiset lämpötilatiedot löydät kultakin kohdesivulta.

Ostokset ja tuliaiset

Elintarvikkeet ja juomat

Kreikan yksi suosituimpia tuliaisia on sen maailmankuulu, laadukas oliiviöljy, sekä siitä valmistetut tuotteet kuten saippuat ja erilaiset voiteet. Myös muut paikalliset elintarvikkeet, kuten hunaja, oliivit, mausteet, pähkinät ja juustot, erityisesti feta, ovat suosittuja kotiinviemisiä. Alkoholijuomat ovat Kreikassa Suomen hintatasoa edullisempia. Monen matkalaukkuun sujahtaakin Kreikan tuliaisena pullo paikallista anisviinaa, ouzoa tai rakia. Kreikka on myös vanha, mutta jatkuvasti kehittyvä viinintuotantomaa. Valikoimasta löytyy nykyisin perinteisen pihkalla maustetun retsina-valkoviinin lisäksi myös paljon modernimpia vaihtoehtoja.

Käsityöt

Kreikassa elää vahva käsityöperinne, ja käsityöt ovatkin Kreikassa useimmiten sekä laadukkaita että edullisia. Erilaisia pitsiliinoja, pellavatuotteita ja keramiikkaa myydään runsaasti lomakohteiden markkinoilla, kaupoissa ja kadunvarsikojuissa. Myös korujen valmistuksessa kreikkalaiset jatkavat muinaisten esi-isiensä taidokasta perinnettä, ja tarjolla on runsas valikoima pronssisia ja jalometalleista valmistettuja, sekä perinteisiä ja näyttäviä että modernimpia korumalleja. Jalometallisia koruja ostaessasi kannattaa kuitenkin olla tarkkana aitouden kanssa, sillä etenkin turistialueilla metallit eivät aina välttämättä ole sitä mitä myyjät väittävät niiden olevan. Myös erilaiset nahkatuotteet ovat Kreikassa laadukkaita ja edullisia.

Antiikki

Kreikka on myös tunnettu antiikkiliikkeistään, joissa myydään muun muassa vanhoja kupari- ja messinkituotteita, ikoneita ja muuta taidetta, lyhtyjä ja mattoja. Antiikkiliikkeitä löytyy Kreetan isommista kaupungeista. Antiikin maastaviemiseen tarvitaan kuitenkin viranomaisen lupa, jonka hankkimisessa antiikkiliikkeiden myyjät voivat auttaa.

Tinkiminen

Kreikassa tinkiminen ei ole yleinen kaupankäynnin tapa, eikä läheskään kaikkialla mahdollista. Pienissä kaupoissa ja kojuissa sekä markkinoilla tinkiminen voi onnistua. Asia selviää yleensä vain kokeilemalla.

Ruoka ja juoma

Kreikkalainen ruoka on monille jo syy itsessään valita Kreikka lomakohteeksi. Välimerellistä kreikkalaista keittiötä pidetään yleisesti myös hyvin terveellisenä. Annokset koostuvat pitkälti kasviksista, kalasta ja äyriäisistä, lampaanlihasta sekä paikallisista juustoista. Kreikkalaista oliiviöljyä käytetään luonnollisesti runsaasti, minkä lisäksi mausteina suositaan tuoreita yrttejä, kuten oreganoa, minttua, rosmariinia ja timjamia. Vaaleaa leipää syödään lähes joka aterialla.

Alkupalat

Kreikkalainen mezedes-pöytä pitää sisällään erilaisia pieniä alkupaloja, kuten kasviksia, viininlehtikääryleitä, oliiveja, paikallisia juustoja, kalmarirenkaita ja friteerattua mustekalaa. Lisäksi tarjoillaan erilaisia tahnoja ja kastikkeita, joista tunneituin lienee suomalaistenkin rakastama, jogurtista, kurkusta ja valkosipulista valmistettu tzatziki. Alkupalojen klassikko on tietenkin kreikkalainen salaatti, jota kreikkalaiset tilaavat yleensä yhden ison annoksen pöytäseurueen kesken jaettavaksi.

Pääruuat

Tunnettu kreikkalainen pääruokalaji on moussaka, eli munakoisosta, perunasta, lampaan jauhelihasta ja juustosta valmistettu lasagnen tyylinen vuoka. Suosittuja liharuokia ovat souvlaki, eli grillattu lihavarras, ja gyros, eli paikallinen kebab. Molemmat tarjoillaan yleensä salaatin kera joko pitaleivän välissä tai ranskalaisten kanssa. Kreikkalaiset yrteillä maustetut lampaanlihapullat ovat myös suosittuja. Erityisesti Kreikan saarilla ja rannikolla myös grillattua kalaa kasvisten kanssa tarjoillaan tyypillisesti pääruokana.

Jälkiruuat ja välipalat

Jälkiruokana tarjoillaan useita tuoreita hedelmiä tai paksua, kreikkalaista jogurttia kreikkalaisen hunajan kera. Välipaloina syödään filotaikinasta tehtyjä suolaisia piirakoita, joissa täytteenä on tavallisesti fetajuustoa tai pinaattia. Myös itämaistyyliset makeat filotaikinapiiraat, kuten baklava, ovat suosittuja Kreikassa.

Juomat

Kreikkalaisista juomista tunnetuin lienee paikallinen anisviina ouzo, jota tarjoillaan usein mezedeksien kanssa ruokahalun herättäjänä, joko sellaisenaan tai vedellä laimennettuna. Olut-merkeistä tunnetuin on vaalea Mythos-lagerolut. Kreikka on myös vanha viinintuottajamaa, joka tunnetaan pihkalla maustetusta retsina-valkoviinistään. Sen omintakeinen, hapatettu maku ei välttämättä ole kaikkien mieleen, mutta Kreikan viinintuotanto kehittyy jatkuvasti, ja tarjolla on nykyisin myös paljon moderneja, kansainväliseenkin makuun sopivampia viinejä.

Juhlapyhät

1.1. uudenvuodenpäivä
6.1. loppiainen
25.3. Kreikan itsenäisyyspäivä
1.5. vappu
15.8. Neitsyt Marian taivaaseenastumisen päivä
28.10. Ochi-päivä
25.12. joulupäivä
26.12. tapaninpäivä

Juhlapyhiä, joiden ajankohta vaihtuu vuosittain ovat ensimmäinen paastopäivä eli puhdas maanantai, pääsiäinen, helluntaisunnuntai ja helluntaimaanantai. Ortodoksimaana Kreikka käyttää juliaanista kalenteria, minkä vuoksi pääsiäinen ja helluntai eivät osu samaan ajankohtaan Suomen kanssa muuta kuin satunnaisesti.

Juhlapyhinä kaupat, museot ja nähtävyydet saattavat olla suljettuna. Kreikan saarten matkailukohteissa pyhäpäivien vaikutukset aukioloihin ovat kuitenkin vähäisiä, erityisesti kesäsesongin aikana.

Hyödyllistä sanastoa

Hei.Γεια σας. [jássas] (teitittely tai monikko) tai
Γεία σου. [jássu] (yksikkö)
Hyvää huomenta / Hyvää päivää.Καλημέρα. [kaliméra]
Hyvää iltaa.Καλησπέρα. [kalispéra]
Hyvää yötä.Καληνύχτα. [kaliníhta]
Kiitos.Ευχαριστώ. [efharistó]
Ole hyvä / olkaa hyvä.Παρακαλώ. [parakaló]
Anteeksi.Συγγνώμη. [signómi]
Lasku, kiitos.Λογαριασμό, παρακαλώ. [logariasmó, parakaló]